Kunhan se unelmien talo löytyy, ja sitä pääsee remontoimaan, niin haaveenani on saada sinne vähän 50-luvun tyylinen keittiö.  Keittiöstä tulee aika ärhäkän värinen, sillä ajatuksena on maalata seinät tämänvärisiksi:

Ja tehdä verhot tällaisesta kankaasta:

Kaapistot saavat olla valkoiset, mutta tällä kertaa ei sellaiset muodikkaat korkeakiiltoiset, vaikka kyllä niistäkin tykkään ja edellisen kämpän keittiöön sellaiset tulikin. Tähän unelmakeittiöön kuitenkin tulee perinteisemmät ja vähän maalaisromanttiset kaapinovet, ehkäpä Ikean Lidingö- tai Ståt-mallia. Jotain tähän tyyliin:

Tasot tulee tummaa puuta ja tällainen tasoon upotettava biojäteastia olisi aika näppärä:

Jos keittiössä on ikkuna sopivalla kohdalla, niin sen alle haluaisin tämmöiset matalat laatikot ja penkin, tyynyn voisi päällystää tuolla samaisella verhokankaalla:

Tästäkin uunin upotus -ideasta tykkään, mutta en kyllä toimivaa puuhellaa siihen uhraisi:

Kaikkea pikku rekvisiittaa keittiöön sitten onkin jo valmiina, mm. vähän aikaa sitten hankkimani ihananinen retro-radio ja lisäksi Typhoonin pinkki keittiövaaka ja valkoinen leipälaatikko:

Löytyispä jo se talo...