Yksi ihanimpia puolia omakotitaloon muuttamisessa olisi oma piha. Kaupunkialueella olevien omakotitalojen pihat ovat usein säälittävän pieniä  alle 500 m2:n plänttejä, ja olenkin pitänyt talon valinnassa yhtenä kriteetinä sitä, että tontti saisi olla vähintään lähempänä 1000 m2:ä. Muuten tulevassa puutarhassanii tulee vähän viidakkofiilis, sillä toivelista pihalle tulevista kasveista ja kalusteista on melkoisen pitkä..

Toivelistan sijalla yksi on ehdottomasti suuren suuri tammi. Olen tosin valitettavan tietoinen tämän toiveen pienestä toteutumistodennäköisyydestä, koska isoa vanhaa tammea ei ihan eliniässä kasvateta. Eli ellei vanhaa tammea satu unelmatalon pihalla valmiiksi kasavamaan, niin haaveen tasolle jää. Mutta ainahan sitä haluta saa:)

Kuva täältä

Loput listallani olevat toiveet ovatkin sitten toteuttamiskelpoisempia. Haluaisin puutarhaan jonkun sateenvarjomaisen matalahkon riippuvan puun, kuten riippajalavan:

rautatieomenapuun:

tai ehkä mieluiten riippapihlajan:

Lisäksi pallomainen terijoensalava olisi kiva, jos sille löytyy sopivan tilava paikka.

Ruusuja haluan ehdottomasti, ainakin Flammentanz-köynnösruusun.

ja valtavan suurikukkaisia pioneja.

Paeonia lactiflora Sarah Bernhardt

Paeonia lactfilora Karl Rosenfield

Pihan ympärille haluan valkoisen lauta-aidan.

Kuva: Oikotie.fi

Ja siihen kauniin portin.

Kuva: Oikotie.fi

Vanhoista tiilistä ja ikkunoista tehty kasvihuone/huvimaja olis ihana. Tämä Karjalan kunnaat sarjassa nähty, on aivan unelma:

Tällainen puun ympärille rakennettu penkki olisi myös hieno:

Puutarhaan olisi kiva näpertää rantakivimosaiikkipolku:

Toivelistallani on lisäksi pergola, jota pitkin kasvaisi köynnöksiä:

 Puutarhakalusto, johon jo löytyykin turkoosi iso aurinkovarjo:

sekä puiset aurinkotuolit:

Värikäs riippumatto on kyllä myös ihan ehdoton.

Kuva: La Siesta

Sitten loppukesästä iltojen hämärtyessä laittaisin puutarhan täyteen värikkäitä lyhtyjä.

Tähän tarkoitukseen hamstrasinkin jo häämatkalta pikkuruisia vietnamilaisia silkkilyhtyjä, mutta näitä täytyy hankkia vielä lisää.

Voi olla, ettei normaali omakotitalon tontti ihan riitä kaikkien haaveiden toteuttamiseen, mutta sitten täytyy valikoida tärkeimmät:)