Eurokirppikselle ilmestyi syksyllä unelmieni peilipöytä. Semmoinen oikein krumeluuri kampauspöytä, missä on kaappeja ja laatikoita koruille ja meikeille ja pakkeleille ja kimpsuille, ja suuri peili, että näkee koko naaman kerralla. Juuri tuollainen kunnon peilipöytä on ollut aarrekartallani jo vuosia. Olen katsellut niitä enemmän ja vähemmän aktiivisesti huutiksesta ja muualta, mutta hinnat ovat aina olleet viidensadan huonommlla puolella, ja sitäpaitsi mitään noin kaunista en ollut ennen nähnyt.
Sitä pöytää sitten kuolasin kirpparilla pitkin syksyä, kunnes eräänä joulukuisena lauantaipäivänä tuon alunperin 400€ maksaneen ihanuuden peiliin oli teipattu lappu "Kaikki -50%". Jouduin hirvittävän itsepainiskelun kouriin. Siinä se nyt oli, maailman hienoin peilipöytä ja hintaa vain 200€. Oli vain kaksi ongelmaa, ensinnäkään minulla ei varsinaiesti ollut sitä kahtasataakaan ylimääräistä, ja toisekseen olin juuri edellisellä viikolla raahauttanut miesparalla suuren täyspuisen ruokapöydän samaiselta kirpparilta kotiin, joten en varsinaisesti olisi kehdannut vonkua tämänkin mööpelin raijaamista.
Kokeilin kuitenkin kepillä jäätä, josko tuo jälkimmäinen ongelma ratkeaisi, ja hienovaraisesti miehelle hehkutin, että semmoinen siellä olisi, ja sen haluaisin, jos vain olisin rahoissani. Hän ei tietenkään sanonut juuta eikä jaata, koska ei ole ihan samalla innostuksen asteella näistä vanhoista kimpsuista kuin minä. vaan oikeastaan pelkää, että kodistamme tulee museo, jossa huonekalut on aidattu samettiköydellä ja lapuissa lukee "älä koske". Näytin kuitenkin kirpparilla kännykkäkameralla hätäisesti räpsäistyt kuvat miehelle, että kato nyt, miten hieno.
Koko viikonlopun ajan peilipöytä pyöri mielessäni, ja tuskailin, että se on pakko saada. Sain raha-asiat päässäni järkeiltyä niin, että pöytään olisi varaa. Kyselin mieheltä, että pystyisitkö elämään samassa talossa tämän peilipöydän kanssa. Lopulta hän sunnuntai-iltana sanoi, että no osta sitten, jos niin paljon sitä haluat.
Jännitin ihan innoissani yön yli, ja heti maanantaiaamuna kirppiksen auettua soitin sinne, että teillä oli lauantaina siellä takaosassa semmoinen peilipöytä puoleen hintaan, että mahtaisiko se vielä olla siellä? Kirppiksen myyjä tiesi heti, mitä tarkoitin, ja sanoi, että voi kuule, ei valitettavasti ole, se meni kyllä samantien:(
Olin ihan hajalla. Marisin vaan kaikille, että hitto kun se peilipöytä meni, olisin niin sen halunnut. Hieroin vielä suolaa haavoihini ja katselin pöydän kuvia ja mietin, miten olisin saanut kylppäristä kaikki tavarani muutettua peilipöydän uumeniin, ja siinä sitten vaan hiuksiani sukinut. En päässyt millään yli tästä menetyksestä.
Seuraavana sunnuntaina tulin illalla väsyneenä kotiin, oltuani koko viikonlopun Helsingissä Korjaamon markkinoilla koruja myymässä. Mies sanoi, että tuu kattomaan. Ajattelin, että mitäköhän vahinkoa täällä on poikien illassa saatu aikaan minun poissa ollessani.. En ollut oikeasti uskoa silmiäni, kun näin, mitä hän halusi näyttää. Siinä se oli silmieni edessä, siis Hän, tuo menettämäni peilipöytä! Olin ihan hämmästyksestä ymmyrkäisenä ja onnesta soikeana. Kun ihmetykseltä sain sanaa suustani, selvisi, että mies oli soittanut kirpparille jo heti silloin lauantaina, kun olin ekan kerran maininnut pöydästä, ja varannut sen. Sitten hän oli ihan pokkana vaan kuunnellut viikon ajan ruikutustani pöydästä. Anoppikin oli juonessa mukana. Hän oli käynyt maksamassa pöydän mieheni ollessa töissä. Vielä uskomattomampaa, että hän pystyi pitämään salaisuuden koko viikon :D
Tämä on siis niin paras joululahja ikinä. Tulen aina hyvälle mielelle kun katson pöytää :)
