Minua vähän häiritsee, kun taloomme muutama vuosi sitten rakennettu lisäsiipi on sisäpinnoiltaan niin moderni. Siis ei mitenkään huomiotaherättävä, vaan oikeastaan aika neutraali, mutta laattalattiat ja perus "pahviset" laakaovet tekevät uudesta osasta vähän irrallisen oloisen talon vanhaan osaan nähden. Onneksi tilanne tulee korjautumaan kunhan remontti etenee uudellekin puolelle. Pikku tuunauksella elintasosiipi saadaan maastoutumaan vanhaan puoleen. Mitään massiivista remonttia uudella puolella ei tarvitse tehdä, lähinnä vain maalaamista ja tapetointia. Nykyisten kapeiden listojen tilalle tulee samanlaiset leveät valkoiset listat, mitä vanhalle puolellekin laitettiin. Leveillä listoilla saa näyttävyyttä ihan maalattuihin seiniinkin.

Löysin viime viikolla Eurokirppikseltä hienot vanhat pariovet, joilla saadaan uudelle puolelle vähän tunnelmaa. Ovet olivat myynnissä samalla myyjällä, jolta olen aiemmin ostanut ruokapöydän ja rokokoo-tuoliparin. Nämäkin ovet pitää maalata uudestaan kuten kesällä kaatikselta löytynyt peiliovi. Sen kunnostusprojekti on tällä hetkellä kirjaimellisesti jäissä. Olen tehnyt maalinpoistohommaa ulkona kylmässä verstashuoneessa, missä olosuhteet eivät viime aikoina ole olleet kovin suosiolliset. Mutta hyvä uutinen on se, että nyt olen sentään keksinyt, miten saan poistettua maalin oven ikkunan ympäriltä rikkomatta lasia kuumailmapuhaltimella pöhöttämällä. Kirjoituspöydän vetimiä varten hankkimani maalinpoistoaine oli yllättävän tehokasta ja toimii varmasti tässäkin.

Ostin pariovet itseasiassa ensin, ja vasta sitten aloin miettimään niille sopivaa paikkaa. Rajoittavana tekijänä on se, että ne ovat vain 185cm korkeat. Siksi niitä ei voi laittaa mihinkään sellaiseen oviaukkoon, mistä lähemmäs kaksimetrinen mieheni kulkee usein. Suunnitteilla onkin tehdä niille ihan uusi oviaukko ja vähän seinääkin sen ympärille tämän konttoriin johtavan käytävän päähän. Nyt työhuone on ihan avointa tilaa ja olisi kiva, että sen saisi tarvittaessa suljettua ovella.

Koska ovet ovat sen verran matalat, että niiden päälle jää ihan reilusti tilaa, haluaisin ovien päälle vielä tällaisen kaarevan ikkunan. Juuri pari viikkoa sitten näin tällaisen Manhattanilla myynnissä, mutta joku aivopieru tuli siinäkin, etten sitä silloin ostanut. Nyt kun olin keksinyt sille käyttötakoituksen, ei ikkunaa tietenkään enää kirpparilla ollut. Jospa tällainen jostain tulisi vastaan siihen mennessä kun seinän rakentaminen on ajankohtaista.